19.8.2015

Ensimmäinen kouluviikko; perjantai.

Perjantai 14.8  kului myöskin ornamenttien parissa.
Tällä kertaa kaikki jaettiin kuuteen ryhmään ja saimme tehtäväksi yhdistää aikasemmin viikolla tehdyt ornamenttimme yhdeksi kokonaisuudeksi. Huoneen nurkassa oli säkillinen erilaisia naruja ja papereita ym. joita käytettiin ja muu materiaali piti hankki mistä vain.

Aikaisemman katuliitupiirtelyn vierestä parkkipaikalta löytyy enemmän tai vähemmän pystyssä oleva verkkoaita josta tuli taideseinämme. Meidän ryhmässämme oli sopivasti neliöitä, sahalaitaa, spiraalia ja ympyröitä tehneitä, joten oli helppo lähteä kasamaan niistä kokonaisuutta.
Saksien kanssa metsään ja rautalangoilla risut aitaan.

Kolmiuloitteisuus oli myös yksi elementti jota kaivattiin, joten päädyimme tekemään pyramidimaisen keskusornamentin aitaan. Punottiin oksia ja päädyimme lopulta käyttämään lähes pelkästään luonnon kappaleita. Mistä syntyikin hyvä vastakohta naapuriryhmään, joka taasen käytti vain synteettisiä materiaaleja.









Tämä pikku kaveri löytyi yhdestä oksasta josta juuri otettiin lehtiä irti. Laitoin sivummalle metsään jatkamaan matkaansa.



Piirtelin blogiin taustakuvankin.
Työkaluja eri aloilta: Tekstiili/vaatetus, puu ja metalli.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti